22.1.2012
Year changed, and I'm having new enthusiasm. The theme for this year, I decided, will be "Weiterbildung" further education. Sarting from the balboa swing dance course, which is so much fun already, to traditional skills in hatmaking. I started a new collaboration with Islaja, the famous folk-pop musician, and yesterday night we had our first performance together in .HBC in a Variete Variety show in Berlin. This felt very good, even though she so unashamedly laughs about my lack of knowldge in sound engineering...but I can totally take (and learn!) it from a woman! The hatbusiness i'm mostly practicing now through the Bauchladen, belly invite, where I think the interactive performance and sculpures meet. Last night at .HBC a woman bought the crown made out of pommes forks, and was then very performatively coronated by an other woman. This spontaneous performance was highly inspiring for me also.
Looking back at spring 2011 it seems like nothing big has happened. But a lot of small special things and moments that just appear by chance without big planning. Spontanious lifestyle I´d say, and I´ve enjoyed it a lot. Musically I´ve been thrilled by beeing invitetd to play with two great bands in Astra in Berlin: La Sega del Canto, my favourite saw band from Finland and IAMX, on whose new album Volatile Times I´m playing saw on the song Bernadette. I was also in studio with Kamikaze Queens, but lets see how much of it ends up on the next album. My duo La Dolce Vita di Mimosa & Valtteri was performing in Germany in a few places and we are planning some more concerts for Helsinki in August. It seems to take more elements from noise and performance all the time and im interested in what we will end up with Valtteri. I also had my debut on opera stage in the Hans Eisler school for music in Berlin: I was playing the sawing death in Margita Zalites La Traviata version, to what some of the older generation thought Verdi was turning in his grave...
An other surprising element has been watercolour. I´ve taken it as a theme for this year, as a challenge for myself as it seems to be something I´m not at all finding easily rewarding. Fighting with it is tireing but yet interesting. In my company watercolour is finding its ways to sculptural and performative forms easily, but the two dimensional forms with extreme difficulty. As with everything in life I try to give this one whole year time in order to see weather it is a waste of time or not; is it the right direction. But I´m feeling inspired about the sculptural watercolours and I have a good feeling about the last installation at Grimm Museum. I´m feeling excited about Jukka´s and mine exhibition in Kluuvi Gallery in August: can´t wait to get into building those installations we are dreaming about!
I also started teaching, which is something I have always been afraid of, but my nightmares about it did not come true. Must have been the students who were focused, talented and lovely to work with. The subject performance sculpture is not easy and requires a lot of consentration and courage, at least in my course.
There was a number of festivals or events where eighter me or my shop Himo was taking part: at the International design festival DMY in Berlin Himo was a satellite, at 48-Stunden Neukölln festival I made a three day workshop for hat-sculptures, at Wear is Art exhibition I showed my shot glass costumes and performed in them with Vasillis Tsitiridis. With JOKAklubi we performed in Amsterdam, Vienna and Berlin and next show will be part of Based in Berlin in KW. In March Ulu&Niina Braun and Pasi Mäkelä were shooting a film in Teufelsberg and I was happy to have the chance to be part of it. Fantastic costumes, role play in crazy locations with funny and lovely people, sometimes I think its la dolce vita that pays itself off and the lack of money doesnt matter. On other days i´m puzzled about the lack of my business skills and annoyed that I still havent found the money to finish the half ready mold+sculpture I´m doing with the help of Eemil Karila. Nearly Midsummer. This is my half year update and public memory.
Syksy 2010 Berliinissä: Tänä syksynä on tapahtunut kaksi merkittävää asiaa; Tutustuin Pekka ja Teija Isorättyään (www.isorattya.com) ja sain assistentikseni Ida Palojärven. Pekan ja Teijan, heidän robottiensa ja orkesterinsa Polka Madren kanssa olemme yhdessä järjestäneet konsertteja, soittaneet kadulla, klubeilla ja nyt muutama kuukausi Meksikosta tulonsa jälkeen näillä mahtavilla tyypeillä on jo oma galleriansa Ivalid Robot Factory, Isarstrasse 3:ssa, käykää katsomassa!
Ida Palojärvi tuli luokseni Himoon lokakuussa ja on siitä lähtien parantanut Himo-päähineiden tasoa ja määrää sekä pelastanut henkeni joka toinen päivä. Yhdessä olemme kehitelleet tilauksesta pimperohattuja, jotka ovat inspiroituneet armeijan suikista, teimme myös erilaisia pääveistoksia ja tyynyhattuja Himo Party People collectioniin, mikä oli esillä Factory Superstars messuilla Helsingin Kaapelitehtaalla. Tällä hetkellä valmistelemme kumpikin omia joulukuussa alkavia näyttelyitämme ja pidämme Atelier Himoa auki yleisölle ti-la klo 14-18.
Kesä 2010 Suomessa:
Hämeenlinnan Hippaloissa pidimme hattu-workshopin lapsille yhdessä Elina Lajusen kanssa.
Hippalot -lastentaidefestivaalin kahvilasta sai festivaaliin sopivaa, loistavaa salmiakkileivosta ja kahvia!
JOKA-klubi Porissa ja Helsingissä synnytti tällaisia sivupersoonia; Mademoiselle Carotte, OFF ART -fountain ja ensimmäistä kertaa lavalla aurinkolasit päässä sahisti. Mekko Pauliina Turakka-Purhosen kirjoma. Lisää JOKA-klubista täältä.
16.05.2010 Taiteilija EL on tullut tekemään hattuja kanssani toukokuuksi ja heinäkuuksi ja hän keskittää ajatuksiani ihanasti yhteen asiaan. Inspiroidun ja paneudun ja välillä olen valtavan kärsimätön, miten hän jaksaakaan ommella ripsinauhoja ja purkaa, mutta olen valtavan onnellinen että voin olla kateellinen kollegani työstä! Elinan hatuista tulee hienoja, juuri nyt hän työstää tango-henkisiä hattuja korkokengistä, minulla on meneillään kaislikkokausi sekä vanhojen ideoiden hiominen. Torstaina oli hieno päivä; ystäväni Achim tuli Hampurista yhdeksänvuotiaan tyttärensä kanssa vierailulle hattukauppaan. Tytär teki koko iltapäivän kanssamme hattuja ja oli kadehdittavan innovatiivinen. Hän teki kolme hattua joista viimeisin oli tehty ananashedelmän vihreästä varresta, yhdessä oli maahan asti ulottuva huntu. Näitä ihania työpäiviä sekoittaa tasapainoilu performanssitaiteilijan, hatuntekijän, veistäjän ja muusikon välillä, mutta yritän silti yhdistää kaiken, keskiviikkona seuraava keikka trash eurovision -kilpailussa, edustamme Latviaa!
photos: Wolfgang Lehmann, Stephane Lelarge, cityslide.de
22.3.2010
täällä onnellinen hattukauppias! hattukauppa Himo on ollut auki kolme viikkoa ja vielä en ole ehtinyt pyöritellä peukaloita odotellessani asiakkaita, koska olen järjestänyt itselleni taas kaikenlaista oheistoimintaa. tänään olin soittamassa sahaa Kaiserspalatsissa, viime viikolla oli JOKA-klubin huikea talent-show ja perjantaiksi suunnittelen hienoa veistosperformanssia Morgenvogel Real Estateen. Unelman toteuttaminen antaa paljon voimaa ja tämän hattuprojektin sekä veistosten ja performanssien tekeminen tuntuu sulautuvan yhteen luontevasti. Maaliskuun alussa hattuni olivat osana Let It Bleedin muotinäytöstä Kreuzbergissä (kuvia), ja JOKAklubilla järjestimme hattuworkshopin jossa syntyi hienoja luomuksia (ovela hattutemppu minulta saada näin ideoita kesämuotiin!). Musiikillisesti tuntuu syntyvän juuri nyt jotain uutta ja kiinnostavaa John Bluen kanssa, jonka kanssa teen perjantain performanssin ja konsertin Morgenvogel Real Estate Galleriassa. John soittaa selloa ja tekee liveluuppausta, minä soitan sahaa ja veistosta. Aikeenamme on rakentaa sekä fyysinen, että tonaalinen veistos. Myönnettäköön että kommunikoin maailman kanssa tällä hetkellä ainoastaan taiteen kautta (tästä on tullut valituksia), mutta jollakin tapaa yhdistäminen on tällä hetkellä ainoa mahdollisuus minulle ehtiä toteuttaa kaikki suunnitelmani.
19.02.2010
Linkki artikkeliin suurlähetystön lehdessä:
Berlin, Zweite Hauptstadt der finnischen Kunst
31.1.2010
Nyt kerron teille yöllisistä seikkailuistani Nouveau Kolognessa, olen nimittäin saanut noottia, että minun tulee kirjoittaa useammin blogiani, että yleisöni (siskoni) on tylsistynyt. Kultturivainuystäväni Margon kanssa piipahdimme latvialaisissa seurapiireissä ja johdattelimme seurueen erikoiseen dragshowhun Sanderstrassella. Kyseessä on hikinen pieni galleria jossa valtavia posliinikoiramaalauksia seinillä. Teemoina myös ruusut, kakut ja jäätelö. Exzentrinen transu johdattelee meidät peremmälle ja tuo kuohuviiniä, lysähdämme sohville ja seuraamme nuoren transun itseironista showta ja joitakin evergreenejä saksaksi käännettynä, mm. I will survive ja My way.
Jatkoimme sieltä Fuchs und Elsteriin Weserstrasselle, mikä on tämän hetken jännittävin mesta Neuköllnissä. Suljetun näköisen kahvilan takahuoneesta mennään homeisia rappusia kellariin, jossa on villit swing-tanssikemut käynnissä. Die Haferflocken Swingers soittavat pienellä lavalla ja latvialainen säveltäjä vetää minut mukaan tanssiin. Mentävä on ja varastamme koko tanssilattian loputtomilla kaadoilla ja pyöräytyksillä. Lopuksi hän viehättävsti pyyhkäisee hikipisarat nenältäni.
Kyseinen klubi ei kuitenkaan ole lempikapakkani, sen tittelin olen jo jakanut Shangl Hangelille Schönstedterstrassella. Siellä on miltei joka ilta livemusiikkia, jamit tai vähintäänkin se maaninen pianisti yksinään soittamassa. Usein gipsyjazzia, olohuonemainen tunnelma ja taatusti kansainvälistä ja erikoista väkeä. Siellä olen käynyt jamittamassa Valtterin ja Margon kanssa, ja joskus hiljaisina iltoina vain Dragon ja muiden kapakan pitäjien kanssa.
No, olenkohan nyt pakoillut tarpeeksi aupurahahakemuksen kirjoittamista? tämähän onkin loistavaa sijaistoimintaa! Mutta hups, haalari on jo valmiiksi päällä, maalaan vain ensin vähän tapettia suoraan seinään uudella puolalaisella tapettirullallani: kuusenoksakuvio muistuttaa metsästä. Sitten palaan hakkaamaan konetta, lupaan.
28.1.2010
Samanaikaisesti kun remppaan tätä kauppaani, niin olen tehnyt kaikenlaista muuta mikä hidastaa huomattavasti kauppaprojektiani. Miten taas olen lupautunut kaikenlaisiin performansseihhin! Lupaamishetkellä ajattelee aina optimistisesti, että eihän se ole kuin yksi ilta, ihan hyvin voin tehdä sen. Mutta aina yhtä yllättävää on se, että jopa vanhan performanssin uudelleenlämmittäminen maksaa kokonaisen päivän keskittymisen + materiaalien hankinnat. Tänään on ollut loistava päivä. Vein apurahahakemuksen paikalliseen kultturitoimistoon ja koitan tajuta että heidän koko budjettinsa on n. puolet suomalaisen taiteilijan vuosiapurahasta!! JOka tapauksessa on ollut hedelmällistä kehitellä ideaa kuukausittaisesta hattu-workshopista Mimmi Pakkalan kanssa. Toivon että toteutamme sen joka tapauksessa! Sitten olin soittamassa sahaa ystäväni Johnin kanssa, joka soittaa selloa. John kertoi lapsuudestaan juodessamme kahvia ja minun syödessäni molemmat palat kakkua jotka toin: hän on yksitoistalapsisen perheen kuudes lapsi (siis minun nelossijani viisilapsisessa perheessä jää auttamattomasti kakkossijalle!), kasvanut Portland, Oregonissa, hän on tehnyt ties mitä hommia pystyäkseen opiskelemaan, nyt hän asuu täällä ja on kiitollinen sosiaaliturvasta. Oh, tunnen itseni niiin hemmotelluksi, "on lottovoitto syntyä suomeen" lausetta ei pidä ymmärtää väärin.
Palatessani työhuoneelle huomasin matkalla kiinnostavan näköisen kaupan jossa oli laukkuja ja hattuja esillä. Kävin sisään ja tutustuin Moritziin joka asuu, työskentelee, tekee hattuja ja kollaasilaukkuja yhdessä liikehuoneistossa. En ole siis ainoa hullu näillä kulmilla! Kun kysyin Morizilta mikä hänen taustansa on sanoi hän liikuttavan vaatimattomasti: Ich bin gar nichts. En ole mitään. Ja kuitenkin pojalla oli hieno kauppa, käykää katsomassa crop-cosechaa!
Nyt takaisin remonttihommiin, HIMOn avajaiset ovat 28 päivä helmikuuta.
12.12.2009
Tänä syksynä olen ollut työteliäs. Olen matkustanut kauas esiintymään, olen elvyttänyt vanhoja esityksiä ja tehnyt uusia. Sen lisäksi olen spontaanisti perustamassa hattukauppaa. Hattukaupan nimeksi tulee HIMO. Se sijaitsee Berliinin Neuköllnissä ja avautunee helmikuussa 2010. HIMO on atelje Mimo, eli työhuoneeni jossa työskentelyni ohessa myyn pään päällä kannettavia veistoksia. Ajatus on hatuista skizzeinä ja kehoista ja päistä jalustoina. Myös muiden taiteilijoiden, jotka ovat kiinnostuneet päässä pidettävistä objeksteista, teoksia on esillä kaupassa. Nyt on meneillän remontti ja päätös seinien väristä, kaapin paikasta, logosta. Kuvassa Margo Ja Linards pitävät adventtihattuja. Lintu löytyi New Yorkista, muut materiaalit Berliinistä.
1.9.2009 - olen elektrifoitunut! olen tehnyt syrjähypyn ja se on saanut minut nauttimaan normaalista toiminnastani! Oleminen muotokuvanveistokurssilla kolme viikkoa, se tuntui syrjähypyltä. Mutta sen jälkeen olen kokenut valtavaa nautinoa ja järkeä performatiivisessa toiminnassani. Järkevämpää toimintaa ei olekaan! Sen lisäksi olen aloittanut yhteistyön uuden ihmisen kanssa. Äänitaiteilija Timo Kaukolampi avaa, avartaa performanssejani/performanssejamme aivan uusiin ulottuvuuksiin. Lauantaina 29.8 meillä oli ensimmäinen yhteinen esiintyminen Helsingin Kaupungintalolla, Virka galleriassa. Harvinainen olo esiintymisen jälkeen, sellainen, että siinä hetkessä, esiintymisen hetkellä joutui uusiutumaan itse. Esitys ikäänkuin liikkui energiatasolla moneen suuntaan. Itseni ja yleisön välinen keskustelu on minulle tuttua, mutta että joku laukoo takaapäin impulsseja, ja että jään ikäänkuin väliin, se oli uutta. Arvostan Timon samanaikaista herkkyyttä ja rohkeutta. Vai onko se vittumaisuutta? joka tapauksessa: toimii.
Perverssistä mielenkiinnosta tai veistäjäidentiteettiäni pönkittääkseni päädyin tänä loppukesänä muotokuvanveistokurssille. Kuinka vaikeata se voikaan olla! Tuottaa paljon vaivaa tutkia yhtä päätä kolme viikkoa, jättää fiilistlyt sikseen ja vain tutkia. Oikaista itseään, nähdä virheet, olla kärsivällinen. Oppia katsomaan. Samalla on tunnusteltava mallia, tutustuttava, oltava rehellinen ja kärsivällinen. Mallinamme oli Jyrki Kangas, energinen Pori jazzin isä. Vaikka minusta tuntuu että musisointi hänen kanssaan sujui paremmin kuin veisto, en nyt ihan kadu sinistä päätänikään. Tämä kokemus oli ehdottomasti rikastuttava, kaikessa kummallisuudessaan. On toisinaan hyvä tehdä jotain täysin kummallista muistaakseen miksi on ajautunut sinne missä on.
28.07.2009 - Ilmaista Piirakkaa näyttely-happyning on juuri ohitse Helsingissä. Me 12 piirakkakerholaista teimme kuvataideakatemian galleriasta kokonaisvaltaisen taidenautinnon ja nautimme itsekin valtavasti! Gallerian etuosassa oli kahvila, jossa saattoi maistella tekemiämme piirakoita ja juoda kahvia. Samanaikaisesti saattoi seurata miten kaiken aikaa uunit olivat kuumina ja kerholaiset eli kuvanveistäjättäret rypyttivät karjalanpiirakkaa, vatkasivat taikinaa, ottivat lämpimäisiä uunista tai miettivät minkä piiraan tekisivät seuraavaksi. Gallerian takaosassa, mustassa huoneessa oli päivittäin buto-esitys jossa neljä tanssijaa kasvoi jauhosateessa senhetkiseen muotoonsa. Lauantai-ilana oli Forgettes bändin keikka guest stara Valtteri Pöyhösen kanssa, mikä huipentui koko piirakkakerhon yhteiseen biisiin: Eine kleine Katastrophe. Oli myös kermapiirakanheittoa tintamareski-potrettiseinään johon rohkeat saivat laittaa päänsä jos mielivät päästä itse heittämään. Pikkuhuoneessa oli Sweet Nothing, eli Laura Könösen marmorista tehdyt Vihreät Kuulat sekä minun hattararivistöni; kauniit hattarat muotoutuivat itseksensä mitä kummallisimmiksi pikkuveistoksiksi.
Piirakkakerho on vuonna 2006 perustettu taiteilijaryhmä, joka koostuu vaihtelevasta joukosta naiskuvanveistäjiä. Ryhmän mutkattomana päämääränä on yhdessä oleminen ja nautiskelu, mikä tapahtuu luontevimmin leipomisprosessin äärellä. Piirakkakerho on toiminut lukuisissa eri keittiöissä ja veistoksellisten piirakoiden lomassa on syntynyt myös paljon keskustelua ja paljon naurua.
12.07.2009 - Jyväskylässä on hieno puisto, Mäki-Matin Perhepuisto jossa olen viettänyt kaksi viimeistä viikkoa. puisto täytti viime viikolla 30 vuotta ja juhli tätä koko viikon, samaan aikaan Jyväskylän kesän kanssa erittäin laajamittaisella ohjelmalla johon kuului mm. temppuilua, sirkusta, loruja, satuja, merirosvoseikkailua, musiikkia jne jne. Toimin juhlaviikon ajan puiston visuaalisena tirehtöörinä, yhtenä kuvanveistäjistä, Hulluna Hattarantekijänä sekä päivittäisen Saippuakuplasinfonian toisena esiintyjänä yhdessä Miss Bananan kanssa. Toimenkuva oli loistava: sain tehdä "koulutustani vastaavaa työtä" ja sen lisäksi kokeilla sellaisia asioita joita en vielä ollut tehnyt. Lasten parissa työskentely oli opettavaista, avartavaa, on käsitettävä aikaa toisella tavalla. Kaksimetrinen koivunkanto, josta aloin veistää tornimaista kiipeilyveistosta, oli uusi kokemus. Työnantajani toivoi veistokeen läpimenomahdollisuutta, eli reikää ja minulla oli suuria vaikeuksia estää veistosta muistuttamasta joko naisen tai miehen sukuelimiä. Viimeistelen puuta vielä tulevina päivinä ja toivon onnistuvani.
Lauantaina kävin myös Jyväskylaän Kesän Mitä Noi Tekee -katuohjelmassa esiintymässä hattaraan pukeutuneena. Hattarapuku oli hyvin lämmin aurinkoisena päivänä ja hattara suli yllättävän nopeasti minun oman hikeni sulattaessa sitä sisältäpäin. Kadulla olevat ihmiset saivat kuitenkin hattaraa syödäksensä, olihan sitä aikamoinen määrä. Minulla oli kaksi assistenttia rakentamassa hattaraa päälleni ja rakentamiseen kului puolitoista tuntia ja n. 8kg sokeria. Vasta myöhemmin huomasin valokuvista, että päälläni ollut hattaraveistos muistutti aivan pyllyä! "Olet parantumaton", sanoi siskoni.
11.01.2009 - Neljäs päivä tammikuuta sunnuntaina oli kuvaukset Jukan ja minun yhteisestä projektista. Räntäsateesta huolimatta olimme saaneet koko jengin koolle aikaisin aamulla. Hieman aamiaista nautittuamme lähdimme puistoon toteuttamaan sitä mikä on kangastellut mielessä koko kuukauden. Yllättäin juuri silloin, kun kamera alkoi käydä, tunsin hukkaavani johtavan ideani palelevien varpaiden sekaan. Yritin kuitenkin olla huolestuttamatta kuvausryhmää ja pysyä rauhallisena. Kuvasimme ottoja, ja parantumattomana optimistina luulen että niiden mukana voi olla hyviäkin. Emme pystyneet työskentelemään kauaa sääolosuhteiden takia. Jatkamme siis kuvauksia kevään saavuttua.
(kuvassa Margita Zalite, Alix Gilka-Bötzow, Mimosa Pale ja Katharina Rettelbach)
29.12.2008 - Joulukuu on hujahtanut intensiivisen yhteistyön merkeissä. Jukka Rusanen on ollut kanssani Berliinissä ja olemme juuri luomassa yhdessä ihmeellistä teosta jonka lopullinen
muoto on vielä itsellemmekin arvoitus. Kostyymit työllistävät meitä juuri eniten, niissä on konstruktivistisia vaikutteita, vaikka kuvasta ei us koernerpark 11.01.2009 Neljäs päivä tammikuuta sunnuntaina oli kuvaukset Jukan ja minun yhteisestä projektista. Räntäsateesta huolimatta olimme saaneet koko jengin koolle aikaisin aamulla. Hieman aamiaista nautittuamme lähdimme puistoon toteuttamaan sitä mikä on kangastellut mielessä koko kuukauden. Yllättäin juuri silloin, kun kamera alkoi käydä, tunsin hukkaavani johtavan ideani palelevien varpaiden sekaan. Yritin kuitenkin olla huolestuttamatta kuvausryhmää ja pysyä rauhallisena. Kuvasimme ottoja, ja parantumattomana optimistina luulen että niiden mukana voi olla hyviäkin. Emme pystyneet työskentelemään kauaa sääolosuhteiden takia. Jatkamme siis kuvauksia kevään saavuttua.koisi. Tammikuun
alussa aiomme kuvata läheisessä puistossa, jossa olemme inspiroituneet lenkkeilemällä. Kuvauksiin tulee mukaan muitakin taiteilijoita, joihin olemme tutustuneet naapurustossa.
Täällä Berliinissä koluamme turkkilaisia markkoita löytäen ihmeellisiä kankaita ja börekkiä syöden. Olo on kuin kelkkamäen yläpäässä; johonkin ollaan matkalla muttta minne, se selviää
vasta lähellä maalia.
23.9.2008 - Terveisiä metsästä. Kesän alussa tein kymmenen pientä veistosta Ars Kärsämäki -näyttelyä varten, ne olivat n.15cm korkeita ja 20cm pitkiä pikkupimperoita, sammaltukalla varustettuna, kutsun niitä Leikkikaluiksi. Lähetin Leikkikalut paikan päälle pohjoiseen Suomeen, koska itselläni ei ollut mahdollista matkustaa sinne. Näyttely oli kuulemma hieno. Sen teemana oli "Epäkorrekteja kommentteja" ja sen oli koonnut Laura Lilja. Eilen sain kuulla kummaa, kuraattori kertoi että näyttelyn ripustuksen aikaan Ars Kärsämäki näyttelyä tuottanut yhdistys Elsuupa riitautui, sillä kaikki jäsenet eivät pitäneet epäkorrekteista kommenteista. mm. minun pienet leikkikaluni olivat piikki lihassa, ja jotkut yhdistyksen jäsenistä pitivät niitä haitallisina lapsille. Tästä seurasi joidenkin jäsenten eroaminen yhdistyksestä juuri ennen näyttelyä. Yllätän itseni olemasta mielipiteitä jakava taiteilija. Toisentyyppinen tilanne on juuri nyt meneillään Helsingissä. Minut pyydettiin tekemään performanssia kunnianarvoisaan instituutioon, mutta koska juhlan järjestäjinä toimi useampi taho, joita kaikkia ei miellyttänyt ehdottamani performanssi-ideat, niin osuuteni juhlassa peruttiin. En tiedä riitautuivatko tahot keskenään, mutta minua jäi ihmetyttämään järjestäjien kuvitema siitä, että he voivat tietää minkälainen performanssini olisi ollut pelkän tekstuaalisen selonteon perusteella, ja mitä he kuvittelevat saavansa tilatessaan performanssin? Eikö taho joka tilaa performanssin oikeastaan sitoudu vastaanottamaan kaiken mikä on maailmassa mahdollista ja mahdotonta, kunhan se ei vahingoita yleisöä? Yritän viisastua kaikenlaisesta palautteesta. Ehkä vielä keksin taktiikan soluttautua laadusta tinkimättä. Haluanhan kuitenkin miellyttää ihan kaikkia;)
28.08.2008 - No niin. Rakkaat parrakkaat! Tämän kuvassa olevan naisen kanssa olen tehnyt töitä nyt kaksi viikkoa, ja ylihuomenna meillä on vihdoin ne PERFORMANSSIT joiden takia olemme tänne Helsinkiin tulleet. Yhteistyö on ollut aluksi lennokasta, se suorastaan lähti käsistä, ja viime viikonloppuna esiinnyimme ekstrana Dubrovnikissa Amorph!08 -klubilla. Monen bändin jälkeen esiinnyimme duona "Barbuda Total" jonka idea perustui ihokarvoituksen ylistykseen. Esitys oli todella outo, ja tämä kuva on backstagetunnelmasta ennen esitystä. Viviana Moin kanssa esiinnymme la 30. ja su 31.8 Hietalahden torilla klo 10-12 osana Amorph! -festaria. Tämän parrakkuus-rakkauden kautta silmät ovat auenneet; monet taiteilijat tuovat karvaa esiin juuri nyt, tässä hetkessä, ajassa. Mistä se tulee, mitä se on? Onko liikaa posliinia, vai kaipuuta luontoon? Intuitiivinen työskentelymme ei ole vielä sallinut tarkkaa analyysiä. Tahtimme on viimepäivinä kuitenkin hidastunut, työmme on saamassa ehkä konventionaalisen muodon, jota hieman kauhistelen. Mutta karvat ovat onneksi vielä mukana.
